Puheenjohtajan palsta

Alkuvuoden tervehdys kaikille

Nyt on juhlittu 100-vuotiasta Suomea, on käyty katsomassa ”Suomen hevosen tarinaa”
musiikkiteatterina Järvenpäässä ja järjestetty suuret Suomi100-v tanssiaiset Myllytien
toimintakeskuksessa yhdessä Järvenpään kaupungin, Myllytien toimintakeskuksen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Elämme edelleenkin sote-uudistuksen aikakautta. Tästä aiheesta pyrimme jatkuvasti pitämään jäsenistöä ajan tasalla. Syksyllähän meillä oli Yhdistysverkoston kautta asia esillä ja nyt keväällä tulee Antti Kaikkonen tuomaan eduskunnan terveiset Tuusulan kerholle.

Näin on mennyt ensimmäinen vuosi yhtenä suurena yhdistyksenä. Ensimmäisen kerran
syyskokouksessa on ollut erovuorossa hallituksen jäseniä ja heidän tilalleen on valittu uudet, muistamalla edelleenkin järvenpääläisten ja tuusulalaisten henkilöjakauma.

Vuosittaiset jäsenkokoukset, kevät- ja syyskokoukset, on pidetty vuorotellen molemmissa paikoissa.

Uutena asiana olemme olleet esillä Tuusulassa mm. Reumaviikolla yhdistyksemme esittelynä K-Supermarketissa Hyrylässä, Pop-up tapahtumassa ja Joulumyyjäisissä. Niitä esittelytilaisuuksia ja esillä olemisia tulemme vielä lisäämään tänä vuonna. Järvenpäässä näissä totuttuja käytäntöjä jatkamme edelleen.

Kaikkia toimintoja on jatkettu ja hiukan lisäiltykin. Järvenpäässä aloitettiin uusi keskustelupiiri eläkkeellä olon tunnelmista. Nyt nimeksi on muutettu ”Inspistä arkeen eläkkeelläkin” ja siirretty kokoontumiset illasta päivään. Tuusulassa taas aloitettiin Fibro-illat ja Käsin tehden – ryhmä. Näitä jatketaan toivomuksien mukaan.

Tänä vuonna muistamme entisen Järvenpään Reumayhdistyksen syntymää, parin vuoden kuluttua on vuorossa entisen Tuusulan Reuma ja Tules ry:n syntymäpäivä.

Viikoittaiset kerhot jatkuvat, maanantaisin Järvenpäässä ja parittomien viikkojen keskiviikkoisin Tuusulassa. Aiheisiin toivomme jäsenistön mielipiteitä ja toivomuksia.

Vapaaehtoisia toivoisimme lisää, luentoja ja koulutuksia haluamme lisätä, jäsenistöä mukaan enemmän kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Kimppakyydeillä pääsemme vaikka viereisiin kuntiin. Tässä tulevaisuuden haaveemme.

Joten, ei muuta kuin varailemaan paikkoja ryhmiin, retkiin, teatteriin tai vaikka tuetulle lomalle, joista kaikista asioista löydätte lisätietoja tästä Jäsentiedotteesta.

Toivon jälleen meille kaikille oikein ihanaa ja toiminnallista yhteistä alkanutta vuotta!

Tuula